TV-lakko alkoikin yllättäen suunniteltua aikaisemmin, kun töllö hajosi. Vaelluskilometrejä ei silti kertynyt tälle viikolle, kun eskarilaiselle iski korkea kuume tiistaina ja olen siitä lähtien ollut kipeän lapsen kanssa kotona. Iltaisin olen sentään päässyt pienille perusvitosille tähän kodin ympäristöön, mutta eihän se ole sama asia kuin oikea metsä.
Samaan syssyyn saatiin myös tuomio kosteusvauriosta eli kylppäriremontti tulossa. Se ei milloinkaan ole kiva yllätys eikä yksinkertainen asia, mutta tässä allogeenisen siirron kanssa on kuviossa vielä muutama ylimääräinen mutka. Kun rakenteita aletaan avata ja kuivattaa, leviää ilmaan homeita, itiöitä ja mikrobeja eli minun oleskeluni tässä tilassa, kotona, on silloin kielletty. Ja rempan jälkeen pitää asunto siivota todella perusteellisesti. Siis todella. Suursiivous on vähättelyä siinä vaiheessa.
Ei siis mikään paras viikkoa, lievästi ilmaistuna. Miten nämä asiat aina tulevat yhtäaikaa? Yksi tuttu sanoi tähän, että onneksi hyvätkin asiat usein tulevat rytinällä. Toivotaan ensi vuodelle sitten sellaista rypästä, koska tämä vuosi ei kyllä mennyt ihan putkeen.
Nyt sitten kiireesti yritämme selvittää, olisiko jotenkin mahdollista osuttaa tuo remppa samaan aikaan minun tulevan sairaalajaksoni kanssa. Nopea laskutoimitus: jos remppaan menee 6 viikkoa ja minä olen sairaalassa noin 4 viikkoa, on siinä 2 viikkoa sellaista aikaa, jolloin minun pitäisi olla jossakin muualla remonttipakolaisena.
Onneksi meillä on viereisessä kylässä lasten mummola eli minun anoppilani ja siellä yläkerrassa huone, jonne kuulemma saan tarvittaessa mennä evakkoon. Tässä voi jollekulle tulla mieleen kaikki mahdolliset anoppi-vitsit ja kauhutarinat, mutta omalle kohdalle on sattunut oikeat unelma anoppi ja appi-ukko, jotka ovat ottaneet minut ihan täysin perheeseen ja auttavat aina, kun vain mahdollista. Mummola on ollut lapsille sellainen lämmin, turvallinen vanhan ajan mummola, jossa leivotaan piparkakut, katsotaan hiihtokisat, tehdään puu- ja pihatöitä, nostetaan perunat ja kerätään marjat talteen puskista. Kyllä siellä pari viikkoa pärjää, vaikka sairaalasession jälkeen sitä haluaisikin vain kotiin.
Taloudellisestihan tämä on pahin mahdollinen yhtälö. Kun toinen vanhempi neljän hengen perheestä on pitkällä sairaslomalla, menee talous joka tapauksessa uusiksi. Siihen sitten ylläripyllärinä kylppäriremontti päälle, niin ihmettelen, että tuo minun mies ei ole jo repinyt pelihousujaan! Vähän luulen, että yrittää pysytellä rauhallisena, että minä en stressaantuisi enempää. Ja minulla on sama taktiikka: yritän pysytellä rauhallisena, että mies ei stressaantuisi enää enempää. Onhan se kova paikka kannatella tätä kaikkea sitten tammikuussa yksin: lasten koulut, eskarit, harrastukset, koti, remontti, talous jne. Ja jossakin vaiheessa pitäisi sitten vaimoakin ehtiä käydä katsomassa sairaalassa.
Vaan ei se etukäteen murehtiminen auta asiaa. Onneksi tuo mies on hyvä elämään tässä hetkessä! Sanoo minullekin, että elähän sie stressaaa, kyllä se hyvin menee, me saadaan tämä järjestymään. Ja yleensä uskon sen.
Kommentit
Lähetä kommentti