Siirry pääsisältöön

Kohti uutta vuotta


Mitä jää mieleen vuodesta 2017? Syöpädiagnoosi, sädehoidot, sytostaatit, autologinen kantasolusiirto, kosteusvaurio, lapsen diabetes-diagnoosi, 3 luuydinnäytettä, satoja verikokeita, 28 vuorokautta sairaalassa. Näitä en jää kaipaamaan.

Elämämme mullistui vanhan vuoden aikana monella tapaa. Mies laskeskeli, että kaikkien todennäköisyyksien mukaan pitäisi vuoden 2018 tarjota meidän perheelle jo vähän parempia aikoja ja uutisia. Toivon niin. Luottamus elämään on saanut kovan kolauksen, pahin niistä tämä lapsen sairastuminen.

Olisi mukavaa päättää vuosi harmonisissa ja toiveikkaissa tunnelmissa, mutta niin ei tällä kertaa ole. Elämästä ei tule valmista, vaikka kalenterivuosi vaihtuukin ja se on myös lohdullista. En ole ikinä aiemmin päättänyt vuotta vielä näin vihaisena. Mutta hyväksyn prosessin keskeneräisyyden ja kaikki sen mukanaan tuomat tunteet. Elämä jatkuu ja tunteet ehtivät vielä vaihtua moneen kertaan.

Olen kuluneen vuoden aikana oppinut paljon, eniten itsestäni, mutta myös läheisistäni.

Olen henkisesti paljon vahvempi kuin olisin ikinä kuvitellut. Syöpä on varmasti ihmisen pahimpia pelkoja, niin se oli minunkin. Entisessä elämässäni luulin, että lamaantuisin syöpädiagnoosista ja sytostaateista täysin enkä osaisi muuta kuin itkeä. Niin ei käynyt, vaikka vuosi on ollut rankin ikinä. Olen selvinnyt tilanteista, joissa en ikinä kuvitellut pystyväni olemaan.

Olen oppinut, että kroppani on vahvempi kuin luulin. Se on kestänyt sytostaatteja ja muita hoitoja paremmin kuin olisin voinut toivoakaan. Toivottavasti niin on jatkossakin. Olen oppinut olemaan rauhallinen ikävissä tutkimuksissa ja sietämään pistoksia, jopa rentoutumaan niiden aikana. Olen oppinut konkreettisesti, millaista on elää syövän kanssa. Siitä minulla ei ollut aiemmin minkäänlaista kokemusta, koska syöpää ei lähipiirissä ole ollut. Olen oppinut solujen biologiaa, uusia termejä, lukemaan tutkimustuloksia.

Ohjelmointi uuteen vuoteen on käynnissä. Ihmiset asettavat tavotteita ja tekevät lupauksia. Minun tavoitteeni on selvitä hengissä, parantua ja jatkaa elämää. Olen antanut kropalleni käskyn selvitä allosiirrosta ja käänteishyljinnästä tai infektioista, vaikka olisi mikä. Vaikka olisin tiedottomassa tilassa, niin sinnittele, kroppa sinnittele! Siinä ne päällimmäiset toiveet.

Kaiken pahan lisäksi muistan paljon muutakin. Yhdessäoloa, rakkautta, naurua, huolenpitoa, ystävyyttä, hyviä joogahetkiä, upeita luontoelämyksiä, vaellettuja kilometrejä. Sen, että mies on pitänyt kädestä koko matkan ja jaksanut kaiken, ihan kaiken. Olen oppinut, että mun mies on vahva ja sitkeä, ei ehkä romanttisin, mutta luotettavin kallio ikinä. Olen saanut vertaistukea ja oppinut, että syöpäläisten keskuudessa on uskomatonta välittämistä ja näkymättömiä kädenojennuksia! Näitä kaikkia saa ensi vuonna tulla lisää, samoin hippusen lisää voimia, kohenevaa terveyttä, hyvin meneviä koitoksia, työhön paluuta, iloa ja luottamusta elämään.


              Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille mukana      

              kulkeville! Tuokoon tuleva vuosi Sinulle          

              sitä, mitä sydämestäsi kaipaat!

Kommentit

  1. Hieno kirjoitus. Voimaa löytyy, kun sitä tarvitaan. Kestä elämän myllytystä vielä jokin aika ja sitten varmasti tulee seesteisempää. Ei enää ikinä samanlaista huolettomuutta kuin 2016, mutta hyvää, rikasta elämää, jota osaa arvostaa entistä paremmin. Pidän niin peukkuja ja varpaita ylhäällä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukuista ja varpaista, Tiina! :) Niitä kaikki tarvitaan! Aikamoinen vuosi oli tuo edellisvuosi, mutta jostain ihmeestä sitä voimaa sitten tarvittaessa löytyy. Alan olla valmis tulevaan haasteeseen, tai niin valmis kuin siihen ikinä vain voi olla. Halu päästä eteenpäin on kasvanut suuremmaksi kuin pelko.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Vitamiinit ja muut lisäkkeet

Koko hoitojen ajan, ja etenkin nyt tässä kantikseen valmistautumisen vaiheessa, olen ollut halukas buustaamaan vastustuskykyni mahdollisimman korkealle. Olenkin aktiivisesti kysynyt lääkäreiltä, mitä antioksedantteja, vitamiineja ja ruoka-aineita voin turvallisesti käyttää. Luontaistuotteet ja rohdokset on kielletty, koska niiden yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa ei tunneta riittävän hyvin. Yllättävilläkin hedelmillä tai esimerkiksi vihreällä teellä on todettu lääkkeiden (esimerkiksi sytostaattien) vaikutusta vahvistavia tai heikentäviä vaikutuksia ja joistakin on jopa seurannut vaurioita esimerkiksi maksaan tai munuaisten toimintaan. Ja sellaiset ylimääräiset ongelmat haluan tietysti välttää. Ne tuotteet, mitä tässä kerron, ovat varmasti tuttuja ja olen vahvistanut kaikki hematologilta. Eri syövissä ja sairauksissa voi olla erilaisia säädöksiä näiden vitamiinien, mausteiden ja jopa ruoka-aineiden suhteen, joten jos oma tilanteesi on sellainen, että mietit näitä juttuja, kannatta

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu