Siirry pääsisältöön

Kuka, mitä, häh, täh?

Enpä taaskaan saanut mitään aikaiseksi. Tällaisesta ajatuksesta sain itseni kiinni tänään. 

Mitä minun sitten pitäisi saada aikaiseksi? 

On niin helppo lähteä vertailemaan itseään muihin. Välillä tuntuu, että lehdistä saa jatkuvasti lukea inspiroivista ihmisistä, jotka elävät vaikka minkälaisten vaikeuksien ja sairauksien kanssa ja silti tekevät vaikka ja mitä. Edellisessä postauksessa kirjoitin muusikko Astrid Swanista, joka sairastaa parantumatonta rintasyöpää, tekee musiikkia ja kirjoittaa väitöskirjaakin siinä samalla. 

Ehkä vertailen tätä nykyistä eläämäni siihen entiseen normaaliin? Siivosin eilen tietokoneelta valokuvia viime vuosilta, kun tahtoo tuo kovalevy täyttyä. Siinä tuli käytyä läpi aikaa ennen syöpää. Mitä kaikkea me tehtiin, mitä kaikkea minä ehdin! Milloin olin työreissulla Moskovassa, milloin tehtiin sitä tai tätä mieletöntä projektia, milloin perheen kanssa Tukholmassa, ystävien kanssa kesäpäivää viettämässä tai laulusiskojen kanssa joululevyä levyttämässä. Melkein hengästyin niitä kuvia katsoessani. Koko ajanko olin menossa? 

Tämä vuosi on tosiaan ollut edellisiä rauhallisempi, eikä se ole pelkästään tylsä asia vaan perhe-elämää on positiivisestikin rauhoittanut se, että olen kotona lasten lähtiessä kouluun ja tullessa koulusta. Etenkin esikoiselle tämä on ollut selkeästi tärkeää ja rauhoittanut aiempia tunnekuohuja huomattavasti. Parisuhteeseenkin on löytynyt jotenkin kauniimpi sävy. Vaikka menemisiä ulospäin ei olekaan nyt niin paljon, niin meillä on yhteisiä pieniä projekteja täällä kotona. Poikasen kanssa pelataan lautapelejä ahkerasti ja Tinttiksen kanssa laitamme nyt huomattavasti useammin yhdessä ruokaa (on innostunut Junior Master Chefistä) ja kerran viikossa leivomme kahdestaan. Tähän mennessä on tehty kalakeittoa, lihapullia, makaronilaatikkoa, spagettikastiketta sekä leivottu muffinsseja, mutakakkua ja mokkapaloja. Seuraavana ruokalistalla on kalapihvit itsetehtyjen ranskalaisten kanssa ja korvapuustit! 

Mitä minun oikein pitäisi saada nyt niin kovasti aikaiseksi? Mihin minun aikani katoaa? Mikä on tärkeää?

Tänään päiväni meni siihen, että vein kuopuksen eskariin, kävin kaupassa, minkä jälkeen katsoin aamupaheeni eli sairaalasaippuasarjan, jonka jälkeen laitoin ruokaa. Sitten esikoinen tulikin jo kotiin ja minun piti lähteä hammaslääkäriin tarkistuttamaan kolmen uinuvan viisaudenhampaani tilanne allogeenisen kantasolusiirron varalta (koska jos sen aikana viisurit alkaisivat reagoida, esim. tulehtuisivat, asialle ei pystyttäisi intensiivihoidon vaiheessa tekemään mitään ja se olisi melkoisen kohtalokasta). Hammaslääkärin jälkeen juteltiin Tinttiksen kanssa hetkinen, minkä jälkeen olin täysin poikki ja menin hetkeksi lepäilemään. Meditoin ja sitten torkahdin toviksi. Hain Poikasen eskarista, mies tuli kotiin, laitoin päivällisen, vein Tinttiksen tanssitunnille ja suuntasin sen ajaksi sauvakävelylle. Kotiin tultuamme joogasin ja venyttelin vielä hetken ja sitten katsottiin perheen kanssa Idolsia, jossa oli mukana yksi tuttu laulaja (pääsi jatkoon, jee!). Siihen se päivä katosi. 

Minähän haluaisin vaikka mitä. Haluaisin kehittää itseäni monin tavoin, kasvaa ihmisenä ja kehittyä muusikkona, haluaisin pysyä ammatillisesti "kartalla". Haluan voimistua ja kohottaa kuntoa (no tästä saan kyllä rastin seinään).

Kun puhuin tästä aikaansaamattomuuden ongelmasta ystävälle, hän katsoi minua ihan ihmeissään. Eiköhän sun nyt kannata keskittyä ihan itseesi ja paranemiseen! 

Olen nyt vähän kuulostellut itseäni ja miettinyt, mitä se itseen keskittyminen oikein on? Mitä olivat ne kiireisen elämäni olisipa-minulla-joskus-aikaa -ajatukset? Liikkua enemmän, oleilla luonnossa ja ottaa aikaa rauhoittumiselle ja sille omalle itselle, joka oli kadonnut jonnekin työn, parisuhteen, lasten ja harrastusten pyörteeseen. 

Isoin kysymysmerkki taisi loppujen lopuksi olla se minä. Kuka minä nyt olen? Mitä se minä oikeasti haluaa? 

Minullahan oli ihan hirveän hyvin asiat: ihana perhe, työ jota rakastin ja joka tarjosi haasteita, ystäviä ja äärimmäisen innostavia harrastuksia. Kuka ruuhkavuosia elävä ehtii muka olemassaoloaan miettimään? Ja jos rehellisiä ollaan, olen aina vähän hymähdellyt kaiken maailman downshiftaamisille ja läsnäolo-hymistelyille, mutta kun sitä samaa alkaa nyt kuulua omista sisuksista! Päivittäisistä meditaatiohetkistäkin on tullut todella tärkeitä. Vähemmästäkin tulee eksistentiaalinen kriisi!

Nyt on aikaa. Ehkä ei olekaan niin kauheaa olla tekemättä juurikaan mitään ja keskittyä olennaiseen, olemiseen. Antaa ajatusten tulla ja mennä, katsella kuinka puusta leijailee keltainen lehti, hengittää ja kuunnella kakkiaisten kuiskintaa kantojen koloista ja sammalmättäiden keskeltä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Vitamiinit ja muut lisäkkeet

Koko hoitojen ajan, ja etenkin nyt tässä kantikseen valmistautumisen vaiheessa, olen ollut halukas buustaamaan vastustuskykyni mahdollisimman korkealle. Olenkin aktiivisesti kysynyt lääkäreiltä, mitä antioksedantteja, vitamiineja ja ruoka-aineita voin turvallisesti käyttää. Luontaistuotteet ja rohdokset on kielletty, koska niiden yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa ei tunneta riittävän hyvin. Yllättävilläkin hedelmillä tai esimerkiksi vihreällä teellä on todettu lääkkeiden (esimerkiksi sytostaattien) vaikutusta vahvistavia tai heikentäviä vaikutuksia ja joistakin on jopa seurannut vaurioita esimerkiksi maksaan tai munuaisten toimintaan. Ja sellaiset ylimääräiset ongelmat haluan tietysti välttää. Ne tuotteet, mitä tässä kerron, ovat varmasti tuttuja ja olen vahvistanut kaikki hematologilta. Eri syövissä ja sairauksissa voi olla erilaisia säädöksiä näiden vitamiinien, mausteiden ja jopa ruoka-aineiden suhteen, joten jos oma tilanteesi on sellainen, että mietit näitä juttuja, kannatta

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu