 |
| @Pixabay |
Tänään vanhenin taas vähän, sain yhden vuosirenkaan lisää. Kävin hakemassa läheisestä leipomosta juhlaherkkuja. Puoli vuotta sitten mietin, näenkö tätä päivää ollenkaan. Jos oikein dramaattisiksi ruvetaan, niin tämähän voi myös jäädä viimeiseksi syntymäpäiväkseni - hyvä syy siis herkutella!
En ole juurikaan miettinyt kysymystä miksi minä? Pikemminkin miksen minä siinä kuin kuka tahansa muu. Syöpä on nykyään niin yleinen, joka kolmannelle, mahdollisesti kohta joka toiselle napsahtaa jossakin elämän vaiheessa.
Olisin tietysti toivonut, että jos tämän oli pakko minuun tulla, niin olisi kuitenkin tullut myöhemmin. Sitten kun lapset olisivat jo isoja ja näkisin heidän löytäneen omia juttujaan, sitten kun olisin käynyt Uudessa-Seelannissa, sitten kun olisin oppinut rakastamaan paremmin, sitten kun olisin oppinut olemaan paras mahdollinen oma itseni, sitten kun olisin jo elänyt elämäni, sitten kun...
Kun alkuvuodesta sain tämän verisyöpädiagnoosin, aloin heti käydä jonkunlaista sisäistä kauppaa. En tiedä kenen kanssa, ehkä Jumalan, kohtalon, elämän tai tämän syövän. Laskin, että jos 10, 15, 20 vuotta vielä, niin sitten lapset ovat sen ja sen ikäisiä, niin sitten. Vaikka varmasti silloinkaan en elämästä haluaisi luopua.
Jonkun lehden kannessa eräs aktiivinen, hieman kypsempi artisti valitteli vanhenemista. Se ärsytti minua, kiukkuinen syöpäakka minussa melkein heräsi. Vanheneminen on etuoikeus, jota kaikilla ei ole. Toivon tietysti, että minulla se etuoikeus vielä on, ja että osaisin arvostaa elämäni jokaista päivää pienine kremppoineen ja ryppyineen. Vaikka varmaan minäkin kuitenkin valittelisin vaihdevuosivaivoja tai aikaisia työaamuja. Ihminen on sellainen, että kun arki vie, tuppaa hetken ainutkertaisuus unohtumaan.
Seuraan parantumattomaan syöpään sairastuneen toimittajan, Marja Kuparisen Syöpäläinen-blogia ja viimeisimmässä viisaassa tekstissään hän on tiivistänyt myös minun ajatukseni seuraavaan lauseeseen:
Osaisinpa olla sillä tavalla auki ja syvästi päivänsä elävä, että lopussa olisi jäljellä yksinkertainen kiitollisuus elämästä.
Pidän kovasti tuosta blogista, vaikka se on usein kipeääkin luettavaa. Minusta on lohdullista, että joku kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti kuolemasta, kuoleman pelosta ja rakkaudesta elämään.
Vaikka kuolema on aina elämässä läsnä, harva sitä haluaa ajatella ellei jokin kriisi pakota siihen. Jos en ajattele kuolemaan liittyvää luopumisen surua, niin kuolema ja kuoleminen on myös jotenkin kiinnostavaa. Ainakin se on jotakin uutta, sellaista, mitä harva kokee useammin kuin kerran elämässään! Mysteeri, suuri salaisuus. Mutta jos puhun näitä ajatuksia mun miehelle tai ystäville, he haluavat vaihtaa puheenaihetta, kieltää koko asian mahdollisuuden. Helpointa onkin näistä ollut puhua ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet suuren menetyksen. Heidän kanssaan olen voinut puhua ilman kauhistelua, säälittelyä ja jopa huumorilla.
Toisin kuin tästä pohdiskelusta voisi päätellä, tämä on ollut hyvä ja iloinen päivä. Koen olevani mitä suurimmassa määrin elossa! Kantasolusiirrosta on nyt kuukausi ja kotiin pääsin puolitoista viikkoa sitten. Olen aloittanut jo joogaamisen (kotijoogaa, ihmisryhmiä pitää vältellä heikon vastustuskyvyn vuoksi 3-6 kk...) ja olen jaksanut tehdä n. 1,5 km kävelylenkkejä. Ei ehkä kuulosta paljolta siihen nähden, että heinäkuun alussa vedin 22 km lenkin Nuuksiossa, mutta vahvistun päivä päivältä, askel askeleelta!
Ja tänään aion nautiskella sen lasillisen punaviiniä mun miehen kanssa tuolla takapihan terassilla! Vielä on aurinkoisia iltoja jäljellä.
Sun kirjoitukset sitten niin kolahtaa meikäläiseen. Itkuhan multa pääsee kun luen sun tekstejä, sillä niin samoja teitä tallataan: samoja ajatuksia on pyörinyt ja pyörii päässä. Sisäistä kauppaa ja vanheneminen jne.
VastaaPoistaItse oon kanssa miettinyt tuota: miksen minä. En silti todellakaan ois tätä syöpä per**lettä halunnut, mutta niinpä se kohtalo oli päättänyt. Mä oon aina uskonut että elämässä kaikella on tarkoituksensa. No, täytyy kyllä sanoo ettei oo vielä auennut että mikä tarkoitus tällä nyt sitten on.
Kiitos blogi vinkistä "syöpäläinen", kävin sitä jo vähän lueskelemassa ja oli kyllä avointa sekä rehellistä kirjoitusta. Arvostan!
Kiva kuulla, että olet jo jaksanut tehdä kävylenkkejä, siitä se voimistuminen alkaa.
Oikein lämpöiset synttärionnittelut sinulle !
Pysytään vahvoina ja nautitaan joka hetkestä joka meille on annettu <3.
Kiitos onnitteluista ja palautteesta! Ja mieleni tekisi sanoa, että tuntuupa hyvältä, että en ole ainoa tätä kaikkea läpi käyvä, mutta enpä toivoisi tätä rumbaa kenellekään! On tämä niin harvinaista ja extremeä, että ei tätä voi oikein ymmärtää kuin toinen saman kokenut.
PoistaNautitaan jokaisesta hetkestä ja pidetään itsestämme parasta mahdollista huolta! Kaikkea hyvää sinulle Anna L! <3