Nyt on oltu jo monta päivää matalaakin matalammalla. Neutrofiilit ovat mittaamattoman alhaalla, trombosoyytit jos vielä laskevat, niin huomenna tiputetaan niitä suoraan suoneen lisää. Koittaisipa nousuvaihe jo! Huhuu, pienet kantasoluni, miten siellä oikein menee?
Kaikenlaista asiaankuuluvaa on koettu, mutta oksentamista kesti onneksi vain yhden päivän. Ripulia sitten sitäkin enemmän. Kuume ilmestyi myös lopulta ja kun 38 raja ylittyi, aloitettiin välittömästi laajakirjoiset antibiootit. Labratkin tietysti otettiin, mutta viljelyssä kestää muutaman päivän. Mitään muita oireita minulla ei ole kuitenkaan ollut, ei yskää, nuhaa tai muuta. Siinä menikin pari päivää enemmän tai vähemmän nukkuessa.
Tänään oli jäljellä vain pientä lämpöä eli infektiohyökkäys todennäköisesti onnistuneesti torjuttu tällä kertaa. Varmuuden vuoksi pääsin kuitenkin käymään keuhkoröntgenissä eli ulos tästä pienestä huoneesta, ajelulle toiselle osastolle! Asianmukaisesti suojattuna tietysti. Mitätön juttu muulle ihmiskunnalle, minulle lähes tajunnanräjäyttävä kokemus tällainen turvallisesta pesäköstäni poistuminen.
Olen pystynyt syömään ja juomaan hyvin ja vaikka se itsestä tuntuu normaalilta, niin se ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole mikään itsestäänselvyys ja sitä täällä seurataankin, etenkin nesteen kulutusta.
Pari ystävää on käynyt katsomassa ja se on virkistänyt mieltä kovasti. Sainpahan tänään Lipsi-mehujäänkin tuliaisena, se oli ihan juhlaa! Periaatteessa olemme rajanneet vierailijat melko vähiin, koska mitä vähemmän täällä käy ihmisiä, sitä vähemmän myös pöpöjä liikkuu. Toisaalta mielialan kannalta on kyllä tärkeää tavata ihmisiä ja jutella normaaleista asioista.
Päivä 13 on menossa. Mitään epätoivon hetkiä en ole kokenut, tylsää on välillä ollut, mutta perusluottamus siihen, että kaikki menee hyvin, on säilynyt.
Ikävä on kovinta. Olen joka päivä saanut ihania videoita ja kuvia. Milloin rampataan saunaan - uimaan - saunaan -uimaan, milloin lapset soutelevat kumiveneellä ankanpoikasten seurana, huussikokemuksia ja milloin mitäkin ihania kesäjuttua. Muu perhe on siis sukulaisten mökillä ja hyvä, että puuhaa riittää! Kurjahan se olisi tänne saada kotoa itkuisia puheluita.
Välillä katson tilannetta ikään kuin itseni ulkopuolelta ja tavoitan ajatuksen, että on tämä tavallaan mielenkiintoinenkin kokemus. Näen ja koen jotakin sellaista, mitä kovin moni ei (onneksi!) koskaan näe tai koe. Eihän tämä mitään kivaa ole, olisin ihan hyvin osannut arvostaa elämääni ilman tällaista käännettä. Mutta on tässäkin hetkensä. Kohtaamiset. Inhimillisyys, ihmisen pienuus ja se voima, joka löytyy silloin, kun sitä kaikista vähiten odottaa. Tätäkin elämä on.
Kaikenlaista asiaankuuluvaa on koettu, mutta oksentamista kesti onneksi vain yhden päivän. Ripulia sitten sitäkin enemmän. Kuume ilmestyi myös lopulta ja kun 38 raja ylittyi, aloitettiin välittömästi laajakirjoiset antibiootit. Labratkin tietysti otettiin, mutta viljelyssä kestää muutaman päivän. Mitään muita oireita minulla ei ole kuitenkaan ollut, ei yskää, nuhaa tai muuta. Siinä menikin pari päivää enemmän tai vähemmän nukkuessa.
Tänään oli jäljellä vain pientä lämpöä eli infektiohyökkäys todennäköisesti onnistuneesti torjuttu tällä kertaa. Varmuuden vuoksi pääsin kuitenkin käymään keuhkoröntgenissä eli ulos tästä pienestä huoneesta, ajelulle toiselle osastolle! Asianmukaisesti suojattuna tietysti. Mitätön juttu muulle ihmiskunnalle, minulle lähes tajunnanräjäyttävä kokemus tällainen turvallisesta pesäköstäni poistuminen.
Olen pystynyt syömään ja juomaan hyvin ja vaikka se itsestä tuntuu normaalilta, niin se ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole mikään itsestäänselvyys ja sitä täällä seurataankin, etenkin nesteen kulutusta.
Pari ystävää on käynyt katsomassa ja se on virkistänyt mieltä kovasti. Sainpahan tänään Lipsi-mehujäänkin tuliaisena, se oli ihan juhlaa! Periaatteessa olemme rajanneet vierailijat melko vähiin, koska mitä vähemmän täällä käy ihmisiä, sitä vähemmän myös pöpöjä liikkuu. Toisaalta mielialan kannalta on kyllä tärkeää tavata ihmisiä ja jutella normaaleista asioista.
Päivä 13 on menossa. Mitään epätoivon hetkiä en ole kokenut, tylsää on välillä ollut, mutta perusluottamus siihen, että kaikki menee hyvin, on säilynyt.
Ikävä on kovinta. Olen joka päivä saanut ihania videoita ja kuvia. Milloin rampataan saunaan - uimaan - saunaan -uimaan, milloin lapset soutelevat kumiveneellä ankanpoikasten seurana, huussikokemuksia ja milloin mitäkin ihania kesäjuttua. Muu perhe on siis sukulaisten mökillä ja hyvä, että puuhaa riittää! Kurjahan se olisi tänne saada kotoa itkuisia puheluita.
Välillä katson tilannetta ikään kuin itseni ulkopuolelta ja tavoitan ajatuksen, että on tämä tavallaan mielenkiintoinenkin kokemus. Näen ja koen jotakin sellaista, mitä kovin moni ei (onneksi!) koskaan näe tai koe. Eihän tämä mitään kivaa ole, olisin ihan hyvin osannut arvostaa elämääni ilman tällaista käännettä. Mutta on tässäkin hetkensä. Kohtaamiset. Inhimillisyys, ihmisen pienuus ja se voima, joka löytyy silloin, kun sitä kaikista vähiten odottaa. Tätäkin elämä on.
 |
| Pixabay |
Kommentit
Lähetä kommentti