Siirry pääsisältöön

Kantasolut koossa

@Pixabay


Nyt se on tehty! Kantasolut on nyt kerätty ja pakastettu! Aikamoista!

Tulin eilen illalla Meilahden sairaalan osastolle 7A. Laboratoriokokeet kertoivat, että viikon ajan pistämäni kasvutekijä on tuottanut tulosta. Kantasoluja on siis tallessa riittävä määrä tarvittaessa kahtakin autologista kantasolusiirtoa varten.

Täällä osattiin myös ihanasti kertoa, että viikon aikana välillä kokemani lihas- ja luustokivut sekä "hermosävärit" selkärangassa ovat vaan hyvä merkki ja tarkoittavat, että luuytimessä tapahtuu juuri se, mitä pitääkin!

Vietin juuri 5,5 tuntia kytkettynä afereesilaitteeseen, johon kantasoluni kerättiin verenkierrosta. Käytännössä oikeasta kyynärtaipeesta lähti laitteeseen verta, josta laite erotteli haluamansa ainekset, ja vasempaan kyynärtaipeeseeni palautui takaisin punasolut ja muut, mitä ei haluttu pakastaa. Vereni on nyt kierrätetty laitteessa kolmeen kertaan. Samalla sain lisäannokset kalkkia ja kaliumia, koska tässä prosessissa niitä poistuu elimistöstä.

Olin etukäteen jännittänyt, että minulle laitetaan kaulan alueelle keskuslaskimokatetri. Sen olisi laittanut anestesialääkäri ja siinä tapauksessa olisin sairaalassa vielä toisenkin yön. Tällä kertaa asia hoitui noiden kyynärtaipeiden kautta.

Hankalinta (eli ei kovin hankalaa) koko toimenpiteessä oli se, että jouduin koko 5,5 tunnin ajan pitämään käsivarret täysin paikallaan enkä pystynyt koko aikana tekemään mitään, en lukemaan, menemään vessaan tai syömään itse. Olikin kokemus, kun erittäin mukava afereesihoitaja pilkkoi banaanin ja syötti sen minulle haarukalla! Edellisestä kerrasta, kun olen ollut syötettävänä, onkin kulunut jo aikamoinen tovi...

Nämä molemmat sairaalajaksot (edellisestä kirjoitin täällä) ovat olleet positiivisia kokemuksia, vaikka tietysti mieluummin olisin jättänyt koko tämän jutun kokematta! Olen saanut kuitenkin todella hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Minulle koko ajan kerrottu, mitä tehdään, miksi tehdään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Voin rehellisesti sanoa, että minulla on ollut turvallinen olo osaavien hoitajien ja lääkärien käsissä.

Ihmeellinen systeemi, mutta nyt on miljoonia kantasoluja tallessa sitä varsinaista kantasolusiirtoa varten. Odottelen seuraavia vaiheita ja aikatauluja, mutta olo on helpottunut siitä, että nämä valmistelevat vaiheet on tehty ja kaikki on tähän asti mennyt hyvin!

Tähän päättyy myös mobilisaatiosta alkanut kotieristykseni, koska vastustuskykyni on kasvutekijäpistoksilla ikään kuin buustattu huippuunsa. Tietysti infektioiden välttely jatkuu edelleen, mutta ainakin pääsen taas itse kauppaan ja voin tavata ystäviä! On kuulkaa melkein samanlainen fiilis kuin lehmillä, jotka viime viikonloppuna kirmasivat talven jälkeen kesälaitumille!


Kommentit

  1. Hienoa! Mukavaa että keräysoperaatio onnistui hyvin. Sinulla on nyt sama kokemus kuin tuntemattomalla luovuttajallani. Lykkyä tästäkin eteenpäin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei herkimmille

Olen ollut parin päivän ajan oikea turhauman ruumiillistuma! On kerrankin tehnyt mieli postata pitkä rivi rumia sanoja, kaikki mahdolliset eritteet ja elimet ja muut perkeleet liitteeksi. Pitkän flunssan jälkeen pääsin viime viikolla vihdoin töihin, mutta sitten iski ”the silmätulehdus” . Etuliite ja sitaatit siksi, että tämäpä ei olekaan mikään tavan silmätulehdus, vaan ihan jotakin muuta. Varmaankin kärsivällisyyttäni koettelemaan varta vasten räätälöity kiusa!  Sain tipat jo keskiviikkona, mutta ei parannusta vieläkään. Sen lisäksi ihokin on edelleen sen näköinen kuin  olisi joku rokko, vaikka ei ole.  Eli: silmien päällä tai oikeastaan luomen alla on paksut, kipeät, violetille vivahtavat etanat ja iho kuin rokkotautisella. Että voi ihminen kerrankin tuntea itsensä kauniiksi! Siinä oli töissä vähän selittelemistä, että en ole itkenyt, mies ei ole lyönyt, en ole oveen törmännyt, ei tämä tartu. Kyseessä siis talirauhasen tulehdus eli kansankielellä näärännäppy.

Vitamiinit ja muut lisäkkeet

Koko hoitojen ajan, ja etenkin nyt tässä kantikseen valmistautumisen vaiheessa, olen ollut halukas buustaamaan vastustuskykyni mahdollisimman korkealle. Olenkin aktiivisesti kysynyt lääkäreiltä, mitä antioksedantteja, vitamiineja ja ruoka-aineita voin turvallisesti käyttää. Luontaistuotteet ja rohdokset on kielletty, koska niiden yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa ei tunneta riittävän hyvin. Yllättävilläkin hedelmillä tai esimerkiksi vihreällä teellä on todettu lääkkeiden (esimerkiksi sytostaattien) vaikutusta vahvistavia tai heikentäviä vaikutuksia ja joistakin on jopa seurannut vaurioita esimerkiksi maksaan tai munuaisten toimintaan. Ja sellaiset ylimääräiset ongelmat haluan tietysti välttää. Ne tuotteet, mitä tässä kerron, ovat varmasti tuttuja ja olen vahvistanut kaikki hematologilta. Eri syövissä ja sairauksissa voi olla erilaisia säädöksiä näiden vitamiinien, mausteiden ja jopa ruoka-aineiden suhteen, joten jos oma tilanteesi on sellainen, että mietit näitä juttuja, kannatta

Diagnoosi: myelooma

"No..." sanoi nuori lääkäri kolme vuotta sitten pitkän päivän jälkeen päivystyksessä ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi  "...myeloomaa ei osata vielä parantaa, mutta sitä osataan nykyään hoitaa." Muutamaa kuukautta aiemmin olin googlaillut outoja oireitani ja ihmetellyt, voiko niillä olla mitään yhteistä. Hakusanoilla "anemia ja selkäkivut" tuli vastaan myelooma, mutta eihän minulla nyt sellaista voinut olla, koska tiedoissa sanottiin, että se on erittäin harvinainen ja sairastuneet ovat yli 65-vuotiaita. Minä olin 44v ja kahden pienen lapsen äiti. Unohdin koko asian. Tuosta päivystävän lääkärinplantun ensimmäisestä arviosta kesti noin kuukausi saada virallinen diagnoosi, mutta tottahan se oli. Minulla oli multippeli myelooma. "Myelooma on iäkkäämpien ihmisten sairaus ja nuorilla harvinainen. Lapset eivät sairastu siihen. Myeloomaan sairastumisen keski-ikä on 65–70 vuotta."  LÄHDE: Myelooma - Kaikki syövästä  Kun kuu